Tänään pääsin seuraamaan tamman astuttamista ihan klinikkaolosuhteissa, aikaisemmin on kokemusta vain ihan luomutapahtumista :D Tuosta oli kyllä luonnollisuus kaukana, mutta asiakkaan hevonen oli kokenut tyyppi ja sai vauvanalkuja masuun. Toivottavasti omistaja ilmoittaa tärppäsikö, olisi kiva kuulla.
Sitten liikutin Pojan ja Paten. Hain ekaa kertaa Poikaa ihan yksin pois laumasta, ja tämähän meinasi ettei annakaan kiinni. No, onneksi oltiin laitumen semmoisessa nurkassa että sain eristettyä Pojan muista ilman sen suurempaa juoksemista (eristämisellä siis tarkoitan, että menin eteen enkä päästänyt sitä kirmaamaan muiden kanssa laitumen perimmäiseen nurkkaan puolenkilometrin päähän). Siinä sitten Poika seisoi, koitti kiertää ja lopulta kun tajusi etten päästä ohi tuli luokse ja laski pään naruriimuun. Sain kamppeet niskaan ja ratsastin vähänaikaa käynnissä, oli kuuma ja veto poissa, ja itsellä sen verran asioita mielessä, etten saanut oikein otetta koko touhuun. Lopulta pysäytin, halasin hevosta ja itkeä tirautin, ja kummasti tuli parempi mieli. Sen jälkeen liikkui hevonenkin paremmin. Semmoisia terapeutteja nuo kyllä on, ettei muusta väliä. Kyllä Pojan kuitenkin kuuma tuli, eli ihan hommiakin teki.
Sitten oli Paten vuoro, ja Jossu oli vielä katsomassa meidän perään. Harjoiteltiin kokoamista istunnalla, eli siis haettiin sitä että Pate otti takaset kunnolla alle, ja keveni edestä, ja alkoi tukeutua kuolaimeen. Istunnalla. Käsi ja ohja oli vain tukemassa, ohjalla ei keritty hevosen kaulaa tosiaankaan. Käsiongelmani alkaa ilmeisesti olla aika hyvällä mallilla, koska Pate pystyi tukeutumaan kuolaimeen rennosti, ja luotti käteeni. Toki aina välillä oli minulla miettimistä ja olin hidas reaktioissa ja muutenkin vähän pitkät piuhat... Lyhyellä sivulla siis koottiin, pitkällä annettiin hevosen vähän venyä, pehmeästi ja kuminauhamaisesti, kuitenkin säilyttäen käynnin tahdin ja rentouden. Lisäksi lähdettiin hakemaan apujen erittelyä siten, että Johanna pyysi minua siirtämään hevosen lapaa ja etujalkoja sivulle, siten että etujalka astuu toisen editse ristiin. Vähän noin niinkuin takaosakäännöksen alkeita. Kerran se onnistui täydellisesti, ja Pate oli rento ja tuntui upealta. Muut kerrat meni sitten harjoittelun piikkiin. Pikkuhiljaa Pate alkoi väsyä, koska tehtiin intensiivisesti ja melko koottunakin töitä, vaikka vain käynnissä (paria lyhyttä ravipätkää lukuunottamatta, jotka olivat Paten oma ehdotus) ja väsyminen näkyi siten ettei hevonen jaksanut oikein enää keskittyä. Tehtiin yksi todella hyvä ja pehmeä pysähdys ja lopetettiin.
Pitää Paten kanssa ottaa juoksutusta mukaan kuvioihin että saadaan vähän hiottua äänikomentoja ja lisää kuntoa ja ylälinjaa. Onneksi tallilla on pyörökin, joten sitäkin voi sitten välillä hyödyntää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti