maanantai 22. elokuuta 2011

huoleton on hevoseton

Omalla hevosrintamalla on kohtuu rauhaisaa onneksi, Piko nyt välillä oireilee jalkaa ja välillä ei, mutta koska on joutilas ja pirteä ja syö hyvin, niin siinähän sitten konkkaa. Pate ja Heikki on terveitä ja hyvinvoivia. Mutta pomon ravinuori joutui eilen klinikalle, ja yöllä leikkaukseen. Juuri kun treeni alkoi olla hyvällä mallilla, tämä hevonen siis ei asu tuolla kotona, vaan oli treenissä muualla. Onneksi nyt näyttäisi siltä että hevonen on toipumaan päin, mutta ei se radalle pääse hyvään toviin, vaan tulee sitten toipumaan kotiin jahka klinikalta pääsee :(

Tänään pyöräytin Patea pyöröaitauksessa, ja hienosti oli ruuna kuulolla. Ravikin oli jo rauhallista, eikä poika ollut muutenkaan niin kiireinen. Ihana poitsu se ompi! Huomenna varmaan ihan selkään, ja katsotaan mitä kuuluu, joko alkaisi ravailukin sujumaan ilman kiihdyttelyä, viimeksihän oli jo tosi hyvä. Voisi melkein harkita että kävisi vielä tämän vuoden puolella jossain pikkukisoissa kääntymässä JOS kaikki menee putkeen.

Maastossa taas käytiin myös kuntoa kohottamassa, ja sain alleni taas uuden hevosen, tälläkertaa kokoa oli pienen vuoren verran. Säkäkorkeutta varmaan reilu 165 cm ja leveyttä kohtuullisen kahvipöydän verran. Oikein kiva tamma, hienosti kuunteli. Nyt ei olekaan enää kuin yksi tallin hevonen testaamatta, sitten olen ratsastanut kaikilla joilla voi ratsastaa :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti