takaisin satulaan?

Elämä murjoo ja heittelee, ja harrastukset kärsii. Milloin loppuu aika, milloin rahat, milloin kohdataan menetystä ja milloin mitäkin. Ratsastus ei ole köyhän harrastus. Ei ainakaan jos on lapsia, joihin ne viimeiset pennoset laittaa mieluummin kuin itseensä. No, nyt kun ei enää olla ihan niin köyhiä, pienituloisia kylläkin, niin taitaisi olla äidin aika sijoittaa välillä itseensäkin. 

Kevät, parantunut kunto ja laskenut paino, ovat saaneet taas kaipuun hevosen selkään heräämään. Olen pikkuhiljaa selvitellyt mahdollisuuksia mennä tunneille, etsinyt sopivaa paikkaa, sellaista jossa aikuinen voisi opiskella ratsastamaan istuntaan keskittyen, mahdollisimman pienessä ryhmässä. No ehkä löysin sellaisen... Menen jokupäivä testaamaan, ja jos tuntuu sopivalta, niin ostan samantien 10kerran kortin, ja ilmottaudun vakiratsastajaksi sopivaan ryhmään. Jännittävää :) odotan melkein yhtä paljoin kuin kakarana ensimmäisiä ratsastuksia :D

tavoitteita ja saavutuksia

Paino hiipii alaspäin, nousee vähän laskee vähän enemmän, nousee vähän laskee vähän enemmän... Mutta suunta siis oikea. Tiedän kyllä syyn, en ole yhtään katsonut mitä suuhuni laitan. Onneksi minulla on nykyään ruumiillinen työ, joten paino ei pääse varmaan ihan sen takia nousemaan.

Mutta kunto kasvaa! Ensimmäistä kertaa elämässäni hölkkäsin tänään 5 km putkeen. Ja se meinaan on mulle todella iso juttu! Aivan uskomaton voittaja fiilis :)