lauantai 16. huhtikuuta 2011

Aurinko armas


Tänään olen bongannut perhosen, ampiaisen, sisiliskoja ja heinäsirkkoja. Kesä tulee! Tallille pääsin oikein ajan kanssa ilman muksuja, ja sekös oli mukavata.

Piko oli päättänyt mennä pitkin pituuttaan nukkumaan tarhan paskaisimpaan nurkkaan, ainakin sen puhtausasteesta päätellen, joten hetkenaikaa sain kuluttaa siihen että koitin sitä putsata kakoista. Sitten mentiin kentälle ja koitin taas hokea itselleni rentoa jalkaa, käden kulmaa, pystyä nyrkkiä jne. Meikäläisen murheenkryynit on jännittyvä jalka (varpaat sojottaa ulospäin) ja se että en pidä kunnon kulmaa kädessä, jolloin nyrkit valuu alas.

Raviin siirtyminen ei olisi oikein onnistunut millään, joten otin Jannalta taikatikun käteen. Raippaa ei kertaakaan tarvinnut edes käyttää, mutta tamma liikkui aivan erilailla eteen kun se oli kädessä. Saatiin muutamia tosi hyviä siirtymisiä, ja alan jo löytää ravissakin ohjausta, tehtiin pääty-ympyröitä. Laukat oli vähän hakusessa, mutta yhteen siirtymään olen todella tyytyväinen, tamma nosti aivan ajatuksen voimalla. Teen selässä varmaan liikaa, ja tasapainoni vähän heittää, siksi nosto ei aina onnistu. Laukkojen jälkeen oli ravissa taas vauhtia, joten pääsin treenaamaan kunnolla kevennystä ja liikkeen ja temmon säilyttämistä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti