perjantai 1. huhtikuuta 2011

Kiirusta kiirusta...


Tänään mikään ei oikein meinnannut aamulla onnistua, mutta pääsin kuitenkin liki ajoissa tallille, lähdimme hakemaan koppia ja Sippeä Valkeakoskelta. Matka kului joutuisasti juoruillessa, ja perillä odotteli Sipsin tavarat valmiiksi laitettuna, ja tamma tarhassa. Lastasimme tamman naapurin pihassa, kun tallin piha piti jättää vapaaksi toista kuljetuskalustoa odottamaan. Sippe kulki perässäni naapuriin tyytyväisenä, mutta koppiin ei muka olisi tullut :D Vanha ravuri joka kävelee suoraan kyytiin koitti väittää että entäs jos en... Saattoi kyllä johtua siitä että kopin väliseinää ei saanut siirrettyä. Kyytiin tamma kuitenkin tuli kun kauniisti pyydettiin, ja vähän odoteltiin että se tajuaa ettei muuallekaan olla nyt menossa. Tamma matkusti hienosti, kuten aina, ja perillä piti hirnua että "Hei täällä olen, ketäs täällä on?". Poni oli tuttu, samaten Pikon Sippe tuntee entuudestaan, ja ilman suurempia kalabaliikkeja tamma jäi tarhaan heinilleen. Nyt jäädäänkin sitten jännäämään koska varsa syntyy. Kuvat ei välitä sitä miten valtava tamman maha on, se on SUURI.

Pikon ratsastus sen sijaan jäi taas tältäkin päivältä, minua jo odotettiin kotiin, joten Janna kävi selässä että näin miten tulevat juttuun, ja kävi kaikki askellajit ja teki pari laukanvaihtoa. Hyvin sujui, vielä kun tammalle lisää kuntoa ja tytölle tasapainoa niin ovat ihan kisavalmiita. Tiineys mokoma keskeyttää treenit kohta puoliin, mutta ensi keväänä viimeistään varmaan nähdään kaksikko sitten kisoissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti