Eilen oli vihdoin kauan odottamani CR-päivä Lintulan hevostilalla. Opettajana toimi Tiina Vuorinen, kuten aiemmallakin kurssilla jolla kävin viimevuoden heinäkuussa.
CR eli Centered Riding, ei ole tyylisuuntaus tai laji, vaan tapa opettaa ratsastusta, joka sopii kaikille ratsastajille ja hevosille, riippumatta heidän lajistaan tai rodustaan. CR opettaja ei niinkään kerro mitä tehdään, vaan miten tehdään, miten tulisi istua ja olla hevosen selässä niin että omalla kehollaan häiritsisi mahdollisimman vähän hevosta ja sen liikettä, miten hevoselle kerrotaan mahdollisimman pienin avuin mitä siltä toivomme. CR on siis erittäin istuntapainotteista opetusta, jossa keskitytään oman kehon hallintaan.
Aloitimme päivän aamukahvilla ja teorialla, missä Tiina kertoi mitä päivän ratsastuksessa lähdettäisiin hakemaan. Helmut-luuranko oli jälleen havannoillistamisen apuna, ja ilmapiiri oli iloinen. Kahden ratsukon ryhmiä oli neljä, lisäksi yksi yksityistunti, ja muiden valmennusten seuraamisesta sai myös irti todella paljon. Oli mukavaa vaihtelua ettemme olleet Jossun kanssa ensimmäisiä, vaan pääsin näkemään Pojan töissä jo ennenkuin itse ratsastin, ja koitinkin painaa erityisen hyvin mieleen mitä Pojan ratsastajalle neuvottiin, vaikka tiesinkin että Tiina ei keskity niinkään siihen miltä hevonen näyttää, vaan ratsastajaan. Kun ratsastajan palikat on kunnossa, on hevonen rento ja tyytyväinen.
Tiinalla on usein tapana antaa ratsukon lämmitellä itsekseen, ja tarkkailla miten ratsastaja normaalisti ratsastaa. Sitten hän pyytää ratsukon luokseen, ja tekee muutoksia istuntaan, selittäen samalla miksi muutos tulisi tehdä. Yleensä kun istunta muuttuu parempaan, hevonen ratsastajan alla huokaa tyytyväisenä. Reaktio on niin välitön. Lintulan hevoset ovatkin jo oppineet että Tiina on ihana auttaja, jonka luo ne menisivät mielellään, oli ratsastaja samaa mieltä tai ei...
Poika oli edelleen muhkeassa kunnossa, se on iso suomenhevonen, ja tykkää syömisestä. Laiskaksikin sitä voisi väittää, joskin Poika on todella herkkä myös, jos istunnalla jarruttaa ei Poika ravaa, ja ensimmäisellä kurssilla seisommekin vähän väliä kentällä ja mietimme miten ihmeessä liikutaan eteenpäin. Nyt Tiinan korjaukset istuntaani eivät olleet yhtä radikaaleja kuin ensimmäisellä kerralla, mihin olin todella tyytyväinen. Se tarkoittaa että olen onnistunut itsekseni ratsastaessani muistelemaan oikeita oppeja. Jalkaa siirsi hieman (siis lähinnä ajatuksen verran) taaemmas, se onkin minun periongelmani, jalka valuu eteen ja istunta tuoliin. Myös ranteen pehmeyttä hän haki minulta, jotta voisin myödätä oikein. Tälläkertaa Poika toimi hyvin, vain muutamia kertoja jouduin muistuttamaan ohjasperillä että hei haloooo, pyysin ravia. Ohjasperät ovat ihana asia, jos joutuisin Poikaa tuuppimaan pohkeella eteenpäin olisi istuntani taas keikahtanut ja olisin alkanut punkemaan.
Ravi oli lopussa jopa helppoa, työskentelimme ympyrällä ja opettelimme kääntämään hevosta pelkillä istuinluilla, niin että kädet seuraavat sitä uraa jota haluamme ratsastaa. Tästä mielikuvasta oli minulle valtavasti hyötyä, sillä minulle on kentällä ollut aina vähän vaikeaa hahmottaa mihin olen oikeastaan menossa. Ja silloinhan ei voi hevonenkaan tietää mihin haluan sen menevän, jos annan epävarmoja signaaleja.
Nyt olisi uskomaton hinku päästä testaamaan oppeja ja ratsastamaan ns. oikein kun oppi on tuoreena mielessä. Mutta minulla ei ole hevosta jolla ratsastaa, kun tammat lomailee. Nyyh. No, jospa maltan odottaa kesäkuun alkuun, silloin päivän CR-kurssi eri opettajan johdolla, ja heinäkuussa sitten CR-viikonloppu Tiinan johdolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti