maanantai 13. kesäkuuta 2011

Sipsin uusi ihminen

Nyt uskallan jo varovaisesti mainita että Sipsille taisi löytyä Se Oikea. Ihan satavarma asia toki ei ole vielä, mutta lupaavalta vaikuttaa. Sama henkilö joka kävi tammaa katsomassa jo aikanaan pari kk ennenkuin myin sen Maijulle, otti nyt yhteyttä. Silloin jo heillä synkkasi todella hyvin, ja hän kertoi että on ajatellut Sippeä siitä asti. Silloin hän vaan ei voinut typyä ostaa, nyt näyttäisi siltä että palaset loksahtelevat paikoilleen, ja tamma pääsee valloittamaan uuden perheen sydäntä syksyllä vieroituksen aikoihin. Olen todella onnellinen jos tämä homma toteutuisi, olisi ihanaa että tamma saisi arvoisensa kodin!

Minä itse olen jutellut valmentajani kanssa, ja jahka hän palaa lomilta aletaan tekemään minulle tavoittellista suunnitelmaa valmennuksista, samaten kuin kuntoutusohjelmaa Pikolle. Nyt on otettava itseään niskasta kiinni ja alettava edistyä, en minä tästä enää nuorene.

Muutto on samaten varmistunut, muutamme koko perhe Satakuntaan ennen syksyä, joten pitää sieltä alkaa etsiä ensin tallia jolla ratsastaa/ vuokrahevosta, ja sitten vuodenvaihteen lähetessä tallipaikkaa Pikolle. Piko saa nyt olla tuolla missä onkin vieroitukseen asti, mutta sitten siirrän sen kyllä lähemmäs. Uudesta kodista tulee nykyiselle tallille matkaa n. 100 km...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti