torstai 29. maaliskuuta 2012

Liinailua

Eilisen rodeon jäljiltä ajattelin että eiköhän herra ole aivan valmis työskentelemään ihan oikeasti, joten laitoin sen liinan päähän. Vasempaa kierrokseen olikin tosi hyvä, löytyi rento ja letkeä ravi ja siirtymiset. Mutta sitten kun piti tehdä veryttely toisessa kierroksessa... Pate lähti liikkeelle kuin ammus, ja laukkasi vaan ympyrällä. Aika pienellä ympyrällä vielä, kun ensi pidetteet ei menneet läpi ääniavusta puhumattakaan, niin koitin sitten pienentää ympyrää jos rauhoittuisi kun laukkaamisesta tulee hankalampaa, mutta paskat, ihan vallan mainiosti mahtui Parkkaus laukkaamaan lähestulkoon voltilla. No, kun sekään ei auttanut totesin että perkele laukataan sitten, annoin sille liinan koko mitan ja pyysin lisää vauhtia. Hetken laukkuutin sitä ja sen jälkeen malttoi siirtyä pyydettäessä raviin, mutta ravi oli kamalaa kaahotusta. Nyt kuitenkin ympyrän pienentäminen auttoi ja Pate alkoi rauhoittua. Kävelytin sitä hetken ja pyysin ravin, ja rauhallisesta ravista laukan. Nyt oli jo rennompi. Sitten rento ravi, ja suunnan vaihto. Vasempaan kierrokseen nostin laukan vain kahdesti koska ne meni niin nappiin, ja laukka oli rentoa. Sitten heti rentoa ravailua eteen-alas molempiin suuntiin, ja vielä lopuksi kävelyti ruunaa koko ketällä.

Pesin haavan ja kylmäsin jalat kun kerran pesupaikalla oltiin. Haava on tosi hyvin umpeutumassa, viikonlopun jälkeen varmaan on jo kiinni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti