Jaaaa sitten tämä päivä.
Piko ei edelleenkään varsonut yöllä. Niin ja eilen kävin sen kanssa kävelemässä kentällä niin että mamma oli irti ja seuraili perässä, tehtiin ympyröitä ja kiemuroita, pysähdyksiä jne. sympaattinen typykkä, oli se niin ihana...
Aamupalan jälkeen aloitettiin heti ratsastamaan, sen sijaan että oltaisiin otettu ensin teoriaa, ajateltiin että jos ehdittäisiin ennen pahimpia helteitä. Tämän päivän tehtävänä oli 20 m halkaisijalla olevan ympyrän ratsastaminen niin ettei hevonen kaadu sisäänpäin. Teimme ympyrälle myös voltteja sekä vaihdoimme suuntaa ympyräleikkaa (eli ns. tennispallokuviolla). Osittain eilisen neuvot olivat tarpeen tässäkin tehtävässä, hevosen paino piti saada oikealle että sitä pystyi kääntämään vasemmalle, ja hevosen piti rehellisesti kulkea "nojaamatta" ämpäreihin jotka keilojen virkaa toimittivat.
Meillä meni Pojan kanssa aika hienosti, ravi oli alun hoputtelun jälkeen kohtuullisen tahdikasta, eikä poika ollenkaan minulle nyt protestoinut, vaan sen asenne hommiin oli kohdillaan. Meni jopa niin hyvin, että Tiina laittoi meidät laukkaamaan :D Laukkaaminen sinänsä ei minulle ole mikään kumma juttu, olen sitä tehnyt kuitenkin Pikolla ja Ponilla aiemmin keväällä, mutta se miksi juttu yllätti oli se että kertaakaan aiemmilla kursseilla kukaan ei ole laukannut. On noissa istunnan palikoissa ollut ihan riittävästi säätämistä ilman laukkaakin. No, eihän se kamalan kaunista ollut, koska apuni ei ollut Pojalle riittävän selkeä, ja sitten kiihdyteltiin, ja piti taas rauhottaa ravia, mutta molempiin suuntiin laukka lopulta nousi, ja pysyi yllä. Sitten vähän ravattiin kevyttä ravia, pikkuisen käveltiin ja lopulta täydellinen käännös keskelle, ja upea tasajalan pysähdys, ja Poika oli leipäpalansa ansainnut. Jäi hieno fiilis, mukava päästä jatkamaan Pojan kanssa nyt muuton jälkeen vähän useamminkin.
Ainiin, meinasi oivallukset jäädä teksteistä kokonaan pois :D Ratsastin taas aikapaljon todella keskittyneesti, ilman että ehdin kamalasti itse ratsastuksen aikana prosessoimaan asiaa, minä vain tein, oli vain Poika, minä ja Tiina. Mutta muutamia AHAAAAAA-ilmiöitä sain teoriatunnin, sekä ns. palautekeskusteluiden (eli jokaisen vapaan hetken keskusteluiden) aikana. Ensinnäkin sain vihdoin selvyyden siihen miksi hevoset kanssani helposti punkeavat ulos lapa edellä käännöksissä, tai kaatuvat sisään. Se johtuu (kuten Johanna jo ennen raskauksia minulle opetti, ja silloin olinkin asiasta hajulla, mutta kummasti nuo sektiot ja ylipaino pistää pakkaa sekaisin) siitä että sen sijaan että käännöksessä ajattelisin että istuinluu siirtyy käännöksen suuntaan, olen ajatellut että lantio kääntyy. No mitä tapahtuu jos koko lantio kääntyy? Istuinluu siirtyykin juuri vastakkaiseen suuntaan, jolloin hevonen joka siirtyy paineesta painon alle, siirtyy juuri vastakkaiseen suuntaan kuin se johon kuvittelen kääntäväni. Ja sitten helposti tehostan apua, ja mitä tapahtuu? Hevonen punkeaa entistä enemmän, koska tehostin väärää apua :D
Toinen ahaaelämys oli se että vaikka olen kokoajan kyllä tiedostanut että toinen kylki minulla helposti lysähtää alas ja taas vaikeuttaa hevosen tasapainoista kääntymistä, on kääntäminen helppoa kun ajattelee ennen käännöstä rintakehänsä ylös ja sitten vähän käännöksen suuntaan. Eikä nyt sitten ole kyse mistään rinta eteen vatsasisään selkä notkolle menosta, vaan ajatuksesta. Kun kohotan ja "kokoan" itseni, myös hevonen tekee sen.
Alla pätkä löntystelyä Pojan kanssa :D Ei uskoisi että tämä sama kaveri voi lähteä kuin tykin suusta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti