Ihana Jenni laittoi Pikon kengän kiinni, täyden palvelun tallipaikka! Ja hyvin laittoikin. Tänään sitten testasin yltääkö uusi satulavyö kiinni, ja kyllä se ylsi, vaikka vähän tiukkaa teki että sai ekaan reikään. Sen jälkeen kiristyi kyllä vielä helpostikin muutaman reiän. Laitoin tammalle suitset ja otin kumpparit mukaan, ja mentiin kokeilemaan miltä tuntuu liikkuminen uudella kentällä. Vähän liukkaana taisi tamma pitää kentää, vaikka sillä hokit onkin alla, liikkui pikkuisen jännittyneesti. Tai sitten johtui siitä että oli muuta kamaa päällä kuin riimu.
Mehän olemme siis reenanneet 1.5 kk vain ja ainoastaan sitä, että tamma hakeutuu eteenalas. Apunani ei ole ollut piuhoja eikä mitään muutakaan, vain naruriimu ja liina. Ja se on toiminut hienosti. Nyt vaikuttaisi olevan aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Nyt kun tamma tarjoaa automaattisesti juoksuttaessa selän pyöristystä laskemalla päätään alas, on aika ottaa niitä piuhoja vähän käyttöön että saadaan tuntumaa kuolaimeen, ja tamma nostettua ihan pikkuisen ylemmäs, jotta lihaksisto jatkaa kehittymistä. No tässä kohtaammekin seuraavanlaisen haasteen. AINA kun lisään tamman päälle ihan mitä tahansa (satula, suitset, apuohjat, pessoa) se jännittyy, ja pää nousee taivaaseen. Kaula on kyllä kaarella, mutta paljompa se auttaa kun liike on lyhyttä ja nykivää, ja selkä aivan tyhjänä. Mutta jos se oppi rentoutumaan naruriimussa, niin kyllä se oppii rentoutumaan noissa muissakin vehkeissä.
Tänään siis satula oli selässä koska testasin sen istuvuutta ja vyön pituutta, ja suitset päässä. Lisäsin alkulämmittelyjen jälkeen tammalle kumpparit, ja sen sijaan että olisin laittanut ne kulkemaan etujalkojen välistä satulavyöhön, kiinnitin kumppareiden päät satulan lenkkeihin. Tamma osaa jo mennä alas, nyt haettiin rentoutta ja liikettä vaikka kumpparit antoivat vähän tukea. Suurimman osan ajasta tamma ravasi pää taivaassa, mutta sen sijaan että olisi mennyt virkkuukoukkuun kuten yleensä, se käyttikin selkäänsä! Olin siitä niin ylpeä! Ja sitten, ihan pieniksi hetkiksi kerrallaan, se laski päätä ja myötäsi, ja voi sentään miten makealta se näytti. Tämän teimme molempiin suuntiin, vai muutaman minuutin ajan. Sitten kumpparit kokonaan pois, ja otettiin pätkät laukkaa ja oikein kunnon eteenalas venytykset loppuraveissa.
Tamman selkä oli lämmennyt nyt ihan uudella tavalla, joten uskoisin että tämä systeemi on tähän väliin aivan paikoillaan. Hyvä me, hyvä minä. Onnistumisen iloa tuli siis taas tänäänkin.
Mutta selkäänsä en ihan äkkiä mene, sen verran ärhäköitä säpsyilyjä tuli kun kentälle näkyy ohi ajavat autot, jotka tulevat vielä vähän nurkan takaa. Tämä täti tulisi kuperkeikkaa vaan alas. Mutta eiköhän nuo säpsyilytkin jää pois kun saadaan taas liikutus säännölliseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti