takaisin satulaan?

Elämä murjoo ja heittelee, ja harrastukset kärsii. Milloin loppuu aika, milloin rahat, milloin kohdataan menetystä ja milloin mitäkin. Ratsastus ei ole köyhän harrastus. Ei ainakaan jos on lapsia, joihin ne viimeiset pennoset laittaa mieluummin kuin itseensä. No, nyt kun ei enää olla ihan niin köyhiä, pienituloisia kylläkin, niin taitaisi olla äidin aika sijoittaa välillä itseensäkin. 

Kevät, parantunut kunto ja laskenut paino, ovat saaneet taas kaipuun hevosen selkään heräämään. Olen pikkuhiljaa selvitellyt mahdollisuuksia mennä tunneille, etsinyt sopivaa paikkaa, sellaista jossa aikuinen voisi opiskella ratsastamaan istuntaan keskittyen, mahdollisimman pienessä ryhmässä. No ehkä löysin sellaisen... Menen jokupäivä testaamaan, ja jos tuntuu sopivalta, niin ostan samantien 10kerran kortin, ja ilmottaudun vakiratsastajaksi sopivaan ryhmään. Jännittävää :) odotan melkein yhtä paljoin kuin kakarana ensimmäisiä ratsastuksia :D