Opella oli ääni käheänä joten tein alkuverkan itsenäisesti, kävelin ensin hetken ja totuttelin lyhyempiin jalustimiin, ja sitten kevyessä ravissa voltteja ja pääty-ympyröitä. Väliin siirtymisiä käyntiin, ja sama toiseen suuntaan. Tamma oli mahdottoman hyvin kuulolla, ja vaikka keventäminen tuntui tosi oudoilta niillä lyhyillä jalustimilla niin siihenkin tottui. Kevennykset menivät paremmin nyt, aloin tuntea koska on väärä kevennys. Sitten otin tamman kanssa muutaman pysähdyksen ravista ja taas suoraan liikkeelle raviin, ja tamma kuunteli tosi upeasti. Tämä kuulemma oli täysin historiallista :D Ope pyysi ottamaan myös muutaman laukannoston, ja ekan mentyä ravailuksi antoi raipan, jota ei sitten lopulta taaskaan tarvittu. Kentällä on yksi pehmeämpi nurkka, ja jos siit nostin laukan niin tamma nosti väärän, mutta vaihdoi sitten itse matkalla oikeaan laukkaan.
Annoin tammalle pitkät ohjat ja kuuntelin open selostuksen harjotuksesta jota tehtäisiin. Kentällä oli kolme estettä, jotka menisimme vuoronperään, käyden aina uralla välissä. En jaksa alkaa nyt väsäämään mitään kaavakuvaa, joten kovin selkeää kuvaa ette esteiden sijoittelusta saa, mutta ihan kunnolla sai kahdelle esteelle kääntää, ensimmäiselle oli pidempi lähestyminen. Ensin puomit olivat vain estetolppien jalan päällä, ja menimme niiden yli totutteluksi käynnissä. Sitten sama homma ravissa, ja sitten sama tehtävä ravissa niin että puomeja oli vähän nostettu. Kovin korkeallahan ne eivät tietenkään olleet, ja silti tätiä meinasi jännittää. Kerran tamma juoksi esteen ohi kun jännitin enkä ollut mukana, mutta sen jälkeen meni tyytyväisenä juuri siitä mistä ohjasinkin. Taisi toisen kerran kokeilla mutta kun olin skarppina ja voimistin heti sen puolen pohjetta niin päättikin sitten hypätä. Kakkosesteellä jostain syystä tamma ei olisi oikein nostanut jalkojaan, joten ope pyysi että kokeilemme lähestymistä laukassa, ja se toimikin paremmin. Kamalan kiva tamma ensihevoseksi esteillä, hyppäsi mielellään muttei lähtenyt kaahottamaan (vaikka kuulemma sitäkin usein harrastaa) ja sain välillä jopa pyytää reippaammin eteen ennen estettä.
Helpolta se tuntui, tai siis sinänsä vaikeaa että kroppa huusi halleluujaa ja huomenna huutaa jalkalihakset hoosiannaa, mutta siinä mielessä helppoa että hevonen pysyi hienosti hallussa kokoajan, eikä mulla ollut missään vaiheessa sellainen olo että tippuisin tai heitättäisi edes.
Loppuun sitten vielä ristikkoa laukassa, ja itsenäinen loppuverkka, jonka toteutin löysin ohjin ravailemalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti