maanantai 23. huhtikuuta 2012

hevoseton

Pate oli sitten testannut ylläpitäjää ihan urakalla ja tämä oli pudonnut selästä. Putoamisen seurauksena sairaslomaa, eikä mahdollisuutta ratsastaa, joten ymmärrettävästi hän ilmoitti ettei voi pitää hevosta. Hetken aikaa hyperventiloin ja kiipeilin seinille että mitä nyt teen, mutta onneksi sitten Paten entinen omistaja sanoi että ottavat Paten takaisin, kun sitä heiltä kyselin. Ihanaa! Kivi tipahti sydämeltä, he tuntevat hevosen ja rakastavat sitä, joten ei tarvi miettiä että pääseekö hyvään paikkaan. Joten Pate lähtee ylläpitäjältä suoraan uuteen vanhaan kotiin, ja minä olen ihan oikeasti hevoseton. Haikeaa, mutta aivan varmasti ihan oikea päätös kaikin puolin. Kaikki hevosroinat pitäisi käydä läpi ja pistää myyntiin, ei niitä oikein ole järkeä varastoidakaan, koska en varmasti omaa hevosta osta ennenkuin joskus opintojen jälkeen, eli ainakaan 5 vuoteen. Harrastuksen suhteen en ole vielä päättänyt että hakeudunko ihan tunneille, vai etsinkö jonkun vuokrapollen jolla reenailla, vai pidänkö taukoa harrastuksesta kokonaan. Aika näyttää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti