sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

hierontaa ja kenkäystä

Annis oli tuossa yhtenä päivänä tunnilla Patella, ja olivat sitten ottaneet puomeja tunnille mukaan. Oli hevosesta löytynyt vielä yksi vaihde lisää, eikä olisi taas rauhoittunut millään. Oli ollut kuulemma niin kivaa ja innoissaan, että lopulta Sanna oli käynyt selässä muistuttamassa siitä miten piti olla. Lopputunti oli mennyt sitten paremmin.

Tänään oli Patella kengitys, ja sitä ennen hieronta. Tälläkertaa en hieronutkaan itse, vaan Paten kävi hieromassa ystäväni joka on pitkänlinjan hevosihminen ja opiskelee Ruotsissa hevoshierontaa ja -fysioterapiaa. Kävi lihakset läpi ja sain kuulla että kohtuu hyvässä kunnossa on poika, toki ylälinjaa tarvii lisää. Pate nautti hieronnasta niin että meinasi nukahtaa seisaalleen, nojasi vaan päätään riimuun joka siis kiinni ketjuin kahta puolen. Selkälihasten rentoutumisen näki (ainakin hierontakokemusta omaava) ihan paljaalla silmällä, todella tehokas oli tuo ruotsalaisesten menetelmä. Hieronnan jälkeen Pate oli niin tokkurassa että hyvä kun osasi kävellä karsinaan, jäi sinne nuokkumaan muutamaksi tunniksi ennen kengitystä. Siinä odotellessa sitten rapsuttelin ja rupsuttelin ruunaa, vietettiin laatuaikaa. On se vaan ihana kaveri, nojasi päätään minuun nuokkuessaan <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti