päivitystä vihdoin

Olipa muuten yllättävän hankalaa löytää oikea tapa syödä sen jälkeen kun on noudattanut tarkkoja SDn ohjeita. Ei oikein saanut kiinni mistään ja repsuja tuli. Viikon verran olin ihan tuuliajolla, mutta sitten päätin että kun se karppaaminen ei nyt oikein sellaisenaan ala onnistumaan, niin otan ateriapohjaksi tuon SDn pohjan ja alan sen pohjalta jatkamaan, mutta vain vähän muutellen.

Repsuiluviikon aikana paino nousi 800 g, mutta on nyt laskenut kahdessa viikossa jo 3,8 kiloa! Yhteis pudotusta on nyt siis 14,4 kiloa, ja painan jo tuntuvasti alle 90 kiloa, mikä oli minulle tosi iso juttu :)

Hevosrintamalla edelleen hiljaista, tuntuu ettei ole ollut aikaa... En tiedä mihin taas katosi motivaatio sen suhteen, jotenkin hankalalta tuntuu kun ei ole omaa tuttua pollea jonka kanssa tehdä.

väliviikko -1.1 kg

SDn jälkeen mietiskelin että miten sitä nyt sitten jatkossa söisi. Olen aiemmin karpannut todella menestyksekkäästi, painoa putosi ja myös pysyi poissa kunnes hiilarit hiipivät takaisin elämään. Joten tuntui luonnolliselta siirtyä jo valmiiksi melko vähähiilarisesta ruokavaliosta karppaukseen. Vaikka SD on vähähiilarinen, sitä ei minusta voi laskea karppaamiseksi, koska siinä ollaan niin pirun vähällä rasvalla. Ja siksi luulen että olin väsynyt ja kipeänä jatkuvasti.

Karppaaminen on käsite jonka hyvin monet käsittävät kovin eritavalla kuin minä. Ajatellaan että se on hiilariton, korkeaproteiininen dietti, tai vastavuoroisesti että vain lutrataan rasvalla. Näistä kahdesta ajatuksesta rasvalla lutraaminen on lähempänä _minun_ totuuttani.

Karppaaminen on minulle käytännössä sitä, että on ruokia joita saan syödä ja ruokia joita en saa syödä. En joudu laskemaan kaloreita tai mitään muutakaan, kunhan pysyn sallituissa aineissa. Kasviksia syön paljon ja niistä ja maitotuotteista tulee pääasiallisesti ruokavalion hiilarit. Protskuja sen verran mitä normaalistikin ja rasvaa ei vältellä. Eli ei kevyttuotteita (rasvan suhteen, lightlimuja saatan käyttää), ja jos juon kahvia, juon sen kermalla. En syö perunaa, riisiä, pastaa, leipää, sokeria missään muodossa.

Tällä väliviikolla ajattelin ottaa rennommin, ja aloittaa karppaamaan tiukemmin sitten 30.9. Söin yhtenä päivänä suklaapatukan, ja siinä se. Ei ole tehnyt mieli mitään herkkuja. Olen pikkuisen lisäillyt ruokaan jo rasvaa, vaihdoin osan rahkasta turkkilaiseen jogurttiin tai lorautin rahkan sekaan kermaa, olen syönyt rasvaisempaa lihaa kuin SDllä. Ja viikon tulos -1.1 kg. Mun kropalle tämä vaan sopii, mä tarvin rasvaa että mun kroppa toimii.

Yhteispudotus nyt siis 11.3 kg.

Hevosrintamallakin voi ensi viikon aikana tulla elämää, siitä lisää sitten jos niin käy...

6. vko - 0.6 kg

Kuudes ja viimeinen viikko SDtä meni samaten sairastellessa, mutta söin nätimmin. Ja siten 600 g pudotus. Nyt meni se kymppi vihdoin rikki, kokonaispudotus nyt 10.2 kg! Jee! Vyötäröltä on lähtenyt nyt 21 cm ja sen kyllä tuntee ja näkee. 

SDn aikana "vain" 5.7 kg pudotus, mutta en voi valittaa koska vaikka repsuilin välillä, olin kipeänä ja liikuin naurettavan vähän, pudotin silti liki kilon viikossa. Voin vain kuvitella paljonko painoa olisi pudonnut jos olisin seurannut ohjeita kirjaimellisesti ja pysynyt terveenä. 

Nyt otan viikon vähän rennommin syömisien kanssa, vaikka pääosin noudatankin varmaan tätä jo tutuksi tullutta kaavaa ruokailuissa, ja juhlin synttärit ensi viikonloppuna, ja sitten 30.9. alkaa taas uusi 6 vkon rutistus, tälläkertaa kokeillen alakarppia tapaa. Koen mielekkääksi jakaa näihin 6 vkon jaksoihin, ne menee nopsaan ja sitten voi muokata ruokavaliotaan luvan kanssa taas jos ei tunnu hyvältä. 

5.vko -0.5 kg

Jos viime viikko oli hankala, niin tämä viikko on ollu kauhea. Kuumetta, korvasärkyä, ja kiinnostus terveelliseen ruokavalioon nollassa. Siihen nähden että 2/7 päivää meni ihan perseelleen ruokavalion suhteen, ja liikkumiset on olleet olemattomat, pitäisi varmaan olla tyytyväinen että yleensä tippui eikä noussut. Mutta jotenkin silti ahdistaa että noin pieni pudotus. Mutta niinhän se on että ilmaiseksi ei saa mitään, jos ei tee töitä ei tule tulosta. Ja se että makaa sängyssä 38 asteen kuumeessa ja syö lohturuokaa ei ainakaan kyllä laihduta... En siis päässyt vieläkään siihen kympin pudotukseen. On se nyt vaikeaa olevinaan. Mut ensi viikolla sitten!

4. vko -1.3 kg

Tämä viikko on ollut jotenkin hankala. On ollut päänsärkyä, kiirettä ja hulinaa. Parina päivänä en ole ehtinyt syömään kotona aamupalaa ja korvannut sen sitten koulussa kahvilla ja prodepatukalla, ja loppuviikosta en ole saanut syötyä kaikkea mitä ruokavalioon kuuluisi. Siitä huolimatta viikkopudotus oli tällä neljännellä viikolla 1.3 kiloa, ja juhannuksen maksimimitoista vyötäröni on kaventunut jo 20 sentillä, ja lantio sekä reisi 6 sentillä. Että ei tässä voi kovin pettynytkään olla, vaikka olo on jotenkin tukkoinen, lihaksia särkee sillälailla huonosti, ei liikunan jälkeisellä kivalla tavalla, ja pääkin on ollut vähän masennukseen taipuvainen.

Mutta toivon silti että ensiviikko olisi helpompi, saisin nukuttua paremmin ja juotua kunnolla vettä.

Ja varmaan ehkä mahdollisesti menen ratsastamaan ensi viikolla. Ei ihan ole se kymppi täynnä, 900 g vielä, mutta annan sen anteeksi itselleni jos saan ensiviikolle ajan järjestymään. Siitä lisää sitten jos se toteutuupi.

3. vko -0.4 kg

Kolmannella viikolla ruokavaliossa oli muutos, jonka tarkoituksena oli ilmeisesti herätellä aineenvaihduntaa ja muistuttaa entisiä ruokanarkkareita siitä ettei se olo oikeasti ole niin kamalan hyvä kun kiskoo sitä ruokaa kitusiin välittämättä sen sisällöstä. No, minulla seurasi tukkoinen, särkevä, vihainen ja huono olo, sekä 2 kiloa lisää painoa, kun hiilarit varastoi elimistöön nestettä. Siihen nähden olen hemmetin tyytyväinen viikon tulokseen, vaikka virallisesti pudotus ei ole suuri, 400 g, niin oikeastaan pudotin viikon aikana 2,4 kg.

Henkisesti olen omasta mielestäni edistynyt tämän laihdutukseni aikana paljon. Minähän aloitin tämän tosiaan jo juhannuksena, vaikka tämä SD nyt onkin tuonut semmoista lisäpotkua viimeiseen 3 viikkoon. Olen oppinut melko paljon itsestäni ja siitä miten olen tajuamattani reagoinut liki kaikkeen syömällä. Tunnesyöppö pahinta laatua. Samaten olen tajunnut että minulla on selkäranka tuolla jossain, se vaatii vaan vähän vahvistusta että se pysyy suorana. Tärkein oppi on kuitenkin ehkä se, että elän tätä elämääni itselleni, ja minä päätän sen pelisäännöt. Jos haluan syödä munkin, oikein todella haluan, niin sitten syön sen, tiedostaen että se joko lisää painoani, tai sitten se tarvii myös kuluttaa pois joko liikunnalla tai vähentämällä vastaavasti syömisiä loppuviikolla. Se on tietoinen teko, ei vaan nauttimista tai ajattelematonta mässäämistä. Samaten sen tajuaminen ettei maailma kaadu siihen yhteen munkkiin, ja dietin jatkaminen sen jälkeen, on suuria juttuja. Olen myös oppinut että valtavan tärkeää laihduttajalle on pitää ruoka-ajoista kiinni. Jos muka ei ole aikaa syödä ajallaan, niin sortuu miljoonakertaa helpommin herkkuihin. Rutiinit on tosi tärkeitä.

Hevosrintamalla mun -10 kilon rajapyykki lähenee, nyt on enää 2.2 kiloa siihen kun lupasin että saan alkaa miettimään sitä ratsastamista. Olen jutellut tuttujen kanssa, ja saanut kutsuja heidän hevosillaan ratsastamaan, joten varmaankin täti kiipeää hevosen selkään jo tämän syyskuun aikana. Toivottavasti ainakin. Sitten olen alkanut miettimään että ottaisin vuokrahevosen, sellaisen 1-2 krt viikossa liikutettavan, ongelmaksi vaan koituu että aion laittaa auton seisontaan, joten hevosen pitäisi löytyä tästä liki. Kyllä täällä on talleja, mutta mahdollisuus hevosen löytämiseen on heti pienempi.

2. viikko -1.3 kg

Hyvin jatkuu projekti. Kovin on ollut helppoa syödä ja olla, vaikka flunssakin tuossa iski, niin syömiset pysyi järkevinä. Parikertaa olen poikennut ruokavaliosta, ja ihan niin tiukkana en ole ollut sääntöjen kanssa, mutta ilmeisesti mulle sopii tälläinen stressitön tapa. SDn aloituksesta siis 2 viikkoa ja on pudonnut 2.9 kiloa, ja koko projektin aloituksesta on nyt pudonnut 7.4 kiloa, ja vyötäröltä huimat 17 cm.

Liikunta aiheuttaa edelleen harmaita hiuksia. Aerobista tulee jo siitä etten ole mennyt autolla kouluun, ja koirine kävelytykset päälle, mutta se kotitreeni... olen tehnyt sen vasta 5 kertaa, kun se pitäisi tehdä 4 kertaa viikossa. (eli 8 olisi ollut tavoite tähän mennessä). Ja se on niin hemmetin rankka, että lihakset huutaa armoa ja hiki valuu. Jaksan sen tehdä loppuun vain hokemalla itselleni, että sweat is fat crying, ja kuvittelemalla miten paljon helpompaa on taas alkaa ratsastaa jos lihaskunto on parempi.

Mutta innolla taas uuteen viikkoon, kyllä tämä dietti on hintansa arvoinen.

1.viikko -1.6 kg

Yllättävää tässä on ollut se, miten paljon saan syödä! Ihan positiivista siis. Nälkää ei tosiaankaan tarvi nähdä, ja jos on yhtään mielikuvitusta ja osaa kokkailla jotain muutakin kuin reseptin perusteella, niin aika maukastakin ruokaa saa pistellä menemään. Paljon sellaista mitä muutenkin mun ruokavalioon kuuluu, mutta tietenkin rajatummin, ja sitten of course, kaikki herkuttelu kyllä jää pois. Mikä minusta kyllä kuuluu ihan asiaan, enkä niitä ole ainakaan toistaiseksi kaivannutkaan.

Liikuntoja en ole pystynyt vetämään ihan sata lasissa, koska kuume nousi viikonlopuksi, mutta koulumatkat olen kävellyt ja kotitreenaillut kahdesti. Siinä mulla siis on vielä parantamisen varaa kyllä. Uskon et toinen viikko tulee olemaan omalta osaltaan paljon helpompi, koska tämä eka oli tälläistä opettelua.

Kaksi repsua tapahtui ekalla viikolla, mutta kumpikin oikeaan ruokaan, ei herkkuihin, enkä aio jäädä niitä märehtimään ja murehtimaan, vaan jatkan uudella innolla ruokavalion puitteissa eteenpäin.

Yhteensä paino on nyt pudonnut siitä mitä se pahimmillaan oli 6.1 kiloa, ja senttejä on lähtenyt vyötäröltä 14. Tällä viikolla vyötärö pysyi ennallaan, mutta reidestä katosi 3 cm.

Laihduttaminen.

Joten tässä sitä taas ollaan. Lukemissa joissa vannoin etten enää olisi. Miksikö? Onhan noita tekosyitä. Avioero ja uusi sinkkuelämä, koulu ja stressi, lyhyt suhde miehen kanssa joka ei nyt sentään mikään feedeeri ollut, mutta tykkäsi kuitenkin jopa minua suuremmista naisista.

 No, totuus on kuitenkin että olen vaan syönyt liikaa. En ole piitannut siitä mitä vaaka näyttää, en ole välittänyt tarpeeksi ottaakseni itseäni niskasta kiinni. Miksi olisin? Koska hoikkana on nätimpi, terveempi ja voi paremmin. Koska hoikkana on helpompi liikkua, helpompi hallita kehonsa ja helpompi ratsastaa. Mutta kun ei ole kiinnostanut tarpeeksi. Joku päävamma tuossakin varmaan on takana. Siihen pitäisi kenties pureutua jossain vaiheessa, ettei tämä tilanne ole taas joskus edessäni. Miksi minä tätä elämää elän? Muilleko, vai itselleni?

Olenhan toki välillä yrittänyt. Välillä kironnut ja koittanut syödä paremmin. Olen liikkunut kokoajan, mutta vain koirien kanssa, kaikki oikea liikunta on jäänyt pois sen jälkeen kun Pate lähti. Ruokaa en oikeastaan ole syönyt sen enempää, mutta se on ollut vääränlaista. Sokeria ja hiilarihöttöä on uponnut. Kouluruoka ei ole mitään laihduttajan ruokaa sekään, mikä tulee olemaan nytkin oma haasteensa. Mutta sitten jätän tyynesti syömättä ne osuudet jotka ei ruokavalioon sovi. Piste.

Ja koska alottaminen on niin kovin kovin vaikeaa ilman kunnon motivaatiota (viimeksi sen tarjosi Piko, R.I.P) niin päätin hakea apua minulle kovin vieraalta maaperältä. Sijoitin rahaa itseeni, ja ilmottauduin 6 vkon Superdietille. Sisällöistä en voi oikein kovin kamalasti jutella, en halua rikkoa mitään sääntöjä tai tekijänoikeuksia yms. Mutta etenemistäni ja fiiliksiä ajattelin dokumentoida.

Ja pitäkäähän lukijat mielessä, että olen pitkän linjan laihduttaja, joten tiedän, että mikään dietti ei toimi jos se on vain kuuri jonka jälkeen palataan entiseen. Trust me, tiedän sen paremmin kuin aika moni muu. Enhän muuten olisi tässä tilanteessa. Haenkin tästä hommasta vain potkua, starttia, uutta kosketusta oikeankokoisiin ruoka-annoksiin ja kotitreeniin. En kuvitteli tiputtavani kaikkea ylipainoani 6 viikossa (hah hah) mutta jos pääsisin edes niihin lukemiin että se ratsastustunnin tilaaminen olisi ajankohtaista...

takaisin alkuun

Mikäköhän siinä on että minun pitää aina palata takaisin nollaan? Siihen samaan pisteeseen josta olen jo ennenkin aloittanut, ainoana erona se, että nyt se on taas vaikeampaa kuin nuorena.

Olen nyt ehkä sopeutunut siihen ajatukseen ettei minulla ole enää Patea, Pikoa, Sipsiä. Ei omaa hevosta. Reilu vuosi siihen menikin, enkä ole viime kesän jälkeen katsonutkaan hevosiin päin. En ole halunnut. Ei ole ollut oikein aikaa eikä rahaa, eikä varsinkaan sitä halua. Ja palaaminen tuntiratsastajaksi oman hevosen omistamisen jälkeen, varsinkin kun on jo kehittänyt itselleen sopivan tyylin edetä joka poikkeaa useimmista ratsastuskouluista, on aika haasteellista.

Joten tässä sitä nyt sitten ollaan. En ole ratsastanut yli vuoteen, ja koska suurin syy minulle pudottaa painoa ja pitää se kurissa oli hevonen jota minulla ei enää ole, on paino noussut taas. Ei ihan niihin lukemiin mitä se pahimmillaan oli ennenkuin aloin laihduttaa voidakseni ratsastaa Pikolla, mutta ihan riittävän liki etten edes kehtaa lähteä tallille.

No, koitan kenties oppia tästä jotakin. Jos yrittäisi tehdä asiat oikein tälläkertaa. Aloittaa puhtaalta pöydältä, sieltä nollasta, tiputtaa painoa semmosen vajaan 10 kiloa ja sitten hakeutua aikuisten alkeistunneille. Opetella kaiken alusta, niin että ne puskaratsastajamenneisyyden aukot saadaan umpeen.

Joten tovin tämä blogi on joko hiljaa, tai on läskiblogi. Katsotaan nyt. Mutta tähtäimessä on edelleen paluu satulaan. Sitä en tiedä onko se satula englantilainen vai lännensatula, mutta satulaan kuitenkin.

Herääkö blogi?

Nyt on alkanut tulla sellainen olo että tekisi mieleni takaisin hevosten pariin. Ei välttämättä ratsastamaan, mutta tallille puuhailemaan ja ihan parhautta olisi kun pääsisi taas harrastamaan maastakäsittelyä. Sehän minun intohimoni on aina ollut, hevosen kanssa kommunikointi ja luottamuksen saavuttaminen maastakäsin. Sitä on ikävä. Hieromaankin tekisi taas mieli, mutta pitäisi kyllä harjoitella sitä pitkästä aikaa, kun nyt olen hieronut vaan ihmisiä. Ja olisi ehkä kiva oppia ajamaankin. Hmmm. Katsotaan...

R.I.P Synthetic Simb

Ensimmäinen oma hevoseni. Aina se tärkein, aina se rakkain, vaikkei enää oma. Hippoksen hevostietokannan mukaan kuollut 4.2.2013. Hyvää matkaa rakas, sinua jäätiin kovasti kaipaamaan.

Juuri kun ajattelin paluuta hevosten pariin, ja mietin että mahtaisiko Sipsin saada kesäksi ylläpitoon, jotta lapset voisivat turvallisella ja tutulla hevosella oppia ratsastamaan, niin selviää ettei sitä maailman lempeintä ja järkevintä hevosta enää ole. Onneksi olin niin fiksu etten asiasta hiiskahtanutkaan lapsille. Poika varsinkin ottaa muutenkin Sipsin kuoleman raskaasti, koska se oli hänelle tärkeä hevonen.

Itkuhan siitä tuli.